Merimieskuoro Shanty Singers Jaakonmarkkinoille

Shanty-kuoro

Turkulainen merimieskuoro Shanty Singers tulee Jaakonmarkkinoille 16.7.2022 esittämään merimiesten työlauluja, joita merimiehet lauloivat töitä tahdittaakseen. Tarkoitus oli kuulemma saada miesten mielialaa nostettua raskailla merimatkoilla.

Tarina kertoo, että ihan kaikkia lauluja ei sopinut satamissa esittää, sillä sanat olivat sen verran sopimattomia.

Erilaisiin töihin laivoilla merimiehillä oli omat laulunsa, erilaista tahtia tarvittiin eri töiden tekemiseen. Suurin osa lauluista on englanninkielisiä, sillä laivojen miehistöt olivat kaikkialta maailmasta ja yleiskielenä käytettiin tavallisesti englantia. Shanty Singersin edustaja kertoo ainan ennen laulua, mistä kulloinkin kerrotaan. Kuulijan on helppo sen perusteella seurata laulua. Kertosäkeet ovat helppoja oppia.

Purjelaivat hävisivät maailman meriltä, kun tilalle tulivat moottoroidut rahtilaivat. Lauluperinne kuitenkin on jatkunut näihin päiviin asti eri shanty-kuorojen muodossa. Turun Shanty Singersin laulajat ovat suurimmaksi osaksi vanhoja merikapteeneita.